torstai 4. helmikuuta 2016

4.2.2016

Tänään on torstai, eli ensimmäinen viikkoni Utrechtissa on lähes ohi. Nopeasti se menikin, mutta onneksi vielä on monta kuukautta edessä! Orientaatiomme Utrecht Universityn puolesta alkoi tiistaina International Meet&Greet -kokoontumisen merkeissä, jolloin teimme nimilaput rintaamme, ja kuljimme ihmisjoukon keskellä tutustumassa toisiimme. Lapuissa luki nimi, kotimaa, sekä opiskeluala täällä Utrechtissa. Tapahtuma oli hyvin epävirallinen, mutta siellä oli monia opiskelijoita, ja tarjolla oli teen ja kahvin lisäksi mini-stroopwafeleita (karamellitäytteisiä vohvelikeksejä, ehdoton suosikkini Hollannissa!) ja taikinapäällysteisiä palloja, joiden sisällä oli jonkinlaista ruskeaa mössöä, ja palloja dipattiin esim. ketsuppiin tai majoneesiin. Ne tarjoiltiin kuumina, ja luultavasti en ollut ainoa joka poltti sormensa! Opiskelijoiden taktiikka näin orientaation alussa oli lähinnä kiertää kaikki läpi, kysellen nimet ja opinnot, ja siirtyä sitten seuraavaan. Tämän takia lähempiä tuttavuuksia oli vaikeampi vielä tehdä. Mutta puhuin monien kanssa, ja kaikki vaikuttavat hyvin kivoilta ihmisiltä!

Keskiviikkona orientaatio oli jälleen samassa paikassa, De Uithofin alueella, eli nurkan takana asunnoltani. Jälleen opiskelijat hyppivät paikasta toiseen, mutta puhuin taas muutaman uuden ihmisen kanssa hieman enemmän. Saimme ison kassillisen tavaraa orientaatiopaperien lisäksi, ja ihmettelin tavaran määrää jo ennen kuin kävin sen tarkemmin läpi. Sisältö oli siis; Pyörän taka-lamppu, mustekynä, aurinkolasit (tosin malli on hieman outo), sadeviitta, vesipullo (jossa on sisäänrakennettu pilli jonka saa taitettua kiinni ettei se vuoda, hyvin kätevä!), usb-tikku, jne. unohdin varmasti jotakin. Orientaatio tällä kertaa oli lähinnä luentoja, mutta saimme ilmaisia omenoita (Utrecht Uni tarjoaa ruokaa joka nurkan takana :--D) ja luentojen jälkeen oli InfoMarketin aika. Infomarkettiin kuului erilaisia info-kojuja, joissa saimme lisätietoa esim. uramahdollisuuksista tai pankin toiminnasta. Myös ESN:llä oli oma pisteensä, ja löysin ilokseni LGBT-yhteisön sekä tottakai, stroopwafeleita. Missäpä niitä ei olisi. Nämä tosin olivat paikalla leivottuja, joten ne olivat tuoreita ja lämpimiä! Mieleni teki mennä heti uudestaan jonon perälle. Paikalla oli myös "So Totally Dutch Already!!" -valokuvakoju, jossa kuvattavat opiskelijat laitettiin niin stereotyyppisen hollantilaisiksi kuin mahdollista. Niitä kuvia on varmasti hauska katsoa vaihdon jälkeen.


(Näkymä ikkunastani, De Uithofin alue. Risteyksen läpi ala-vasemmalta ylä-oikealle kulkee Heidelberglaan, eli katu jolla sijaitsee eniten käytetty bussipysäkki)

Eilen lähdin orientaation jälkeen tekemään rekisteröintiäni kaupungille, sillä aion asua täällä yli 4kk, sekä etsimään pyöräliikettä. Noh, tämä ei ihan mennyt putkeen, sillä rekisteröintini joutui siirtymään ensi viikolle (heillä ei ole uusia aikoja ennen torstaita) ja pyöräliikettä etsiessäni päädyin jollekin loputtomalle asuinalueelle josta pääsin pois vain bussilla takaisin rautatieasemalle. Silloin oli jo pimeä ja alkoi sataa, joten lähdin suosiolla takaisin Uithofiin. Seikkailun hyviä puolia olivat tosin se, että sain hankittua OV-Chipkaart bussikortin, ja palatessani asunnolle, näin kampusalueella katukojun jossa myytiin parhaita ranskalaisia mitä olen maistanut. Tässä vielä kuva, sillä ne olivat niin hyviä.



Samalla otin kuvan myös asuntorakennuksestani, joka on tosiaan sen ~20 kerrosta korkea. Itse elelen kerroksessa 13.



Tänään oli orientaation viimeinen osa, eli kampuksen esittely. Utrecht Uni on siis levittäytynyt pitkin kaupunkia, ja oma opiskeluni tapahtuu lähinnä keskustassa. Uithofista keskustaan pääsee Heidelberglaanin pysäkiltä bussilla 28, jääden noin parinkymmenen minuutin päästä pysäkille Janskerhof. Sieltä Drift, eli koulun sijainti, on lähes nurkan takana, vaikkakin vanhan Utrechtin puolella tuntuu että nurkkia on ainakin seitsemään eri suuntaan...

Saimme luentojen jälkeen koulun kahvilassa kiivi-kurkku/mango-gojimarja-mehua sekä lisää dipattavia taikinapalloja, ja istuimme hetken juttelemassa toisen suomalaisen opiskelijan ja turkkilaisen Tallinnasta tänne siirtyneen opiskelijan kanssa. Sen jälkeen lähdin kaupungille etsimään pyöräliikettä, tällä kertaa paremman onnen kera! Nyt minulla on pyörä, vaikkakin se ei ole paras mahdollinen, mutta silti parempi kuin moni muu mitä olen katsellut käytettyjen pyörien kaupoissa. Sain siihen myös kettinkilukon, jonka kanssa tappelin ainakin vartin takaisin Uithofiin päästyäni. Koulu korosti kahden lukon tärkeyttä, joten ostan varmaan jossain vaiheessa vielä toisenkin ketjulukon. Alitajuntani selvästikin muisti päivällä käydyn nuudelikeskustelun kaverieni kanssa, sillä kävin myös matkan varrella testaamassa erästä terveelliseksi pikaruokalaksi itseään mainostavaa paikkaa, jonka nimeä en harmi kyllä tajunnut kirjoittaa muistiin. Seuraavalla kerralla sitten.



En ymmärrä miten Hollantilainen ruoka voi olla niin hyvää. En ole hirveän suuri lämpimien kasvisten ystävä, mutta tämä paikka sai minut syömään jopa SIENIÄ. Vau. Kerta se on ensimmäinenkin. Annos oli tosi suuri, odotin hieman enemmän välipala-kokoista kulhoa :D Eipähän jäänyt nälkä.

Kävin kiertämässä myös etsien postitoimistoa, ja yllätyin siitä ettei Hollannissa (tai ainakaan Utrechtissa) sellaista ole. Kaikki toimii kaupoista käsin ja kirjekuoret yms. jouduin hakemaan erikseen toimistotarvikeliikkeestä. Eivät ne siellä kyllä maksaneet yhtään sen enempää, mutta hämmennyin silti.

Huomenna aion käydä seikkailemassa pyörällä Uithofin alueella, sillä orientaatio koulun puolesta on ohi. Lauantaina on ESN:n järjestämä Orientation Day, jossa kuljemme ryhminä pitkin kaupunkia, ja ensi viikolle minulla on lippu heidän Orientation Week -tapahtumaansa, joka toimii kuin Mentor-systeemi, eli jakaudumme ryhmiin joissa toimimme viikon ajan, ja sen jälkeen voimme samassa ryhmässä keksiä tapaamisia yms. Se toimii hieman niinkuin tuutorointi kotona. Odotan tätä innolla, sillä en ole hirveän nopea tutustumaan ihmisiin, toivottavasti jatkuva saman ryhmän kanssa toiminta auttaa asiaa!

--Kämppis #3 ei vieläkään ole saapunut, me kaksi ihmettelemme asiaa hyvin suuresti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti