torstai 31. maaliskuuta 2016

31.3.2016

No nyt on mennyt taas jonkin aikaa viime päivityksestäni! Takana on nyt toinen (ja luultavimmin viimeinen) opiskelijareissuni Wanderlustin mukana nyt pääsiäisviikonloppuna, ja nautin siitä kovasti! Tulevat reissut teen ihan omin aikatauluineni tosin, ihan vain käytännön syistä :D Utrechtissa ei sinänsä ole tapahtunut hirveästi mitään uutta, lähinnä olen yrittänyt keskittyä kouluun, mutta on minulla muutama pointti viime viikoilta ennen kuin puhun enemmän tuosta Italian-reissusta! Teen siitä ihan oman merkintänsä, koska asiaa on varmasti paljon!

Kävimme jonkin aikaa sitten kämppisteni kanssa Utrechtin IKEAssa, joka olikin loppujen lopuksi yllättävän kaukana, minkä takia oli hyvä että menimme bussilla :P Kiersimme katselemassa, ostimme kasveja ja kynttilöitä (tosin minä unohdin kynttilät ja ostin vain kasveja) sekä söimme ruotsalaisia lihapullia ja keksejä. Kyseisenä aamuna heräsimme kaikki hirveään meteliin ulkona, ja selitykseksi paljastui se, että heti ikkunamme alla oli Utrecht Science Park Marathonin lähtö- sekä maaliviiva. Vietin aamupäivän ikkunani luona sitä katsellen, sillä he järjestivät uusia lähtöjä n. tunnin välein. Pidän tällaisten tapahtumien tunnelmasta ja musiikista, joten meteli ei heräämisen jälkeen haitannut minua ollenkaan!

 
(Aiemmin ostamani kaktus sai seurakseen Fiikuksen, kun peruskukat eivät näy minulla pärjäävän!)

Toissapäivänä taas puolestaan oli pitkästä aikaa sellainen ESN-tapahtuma johon viitsin/pääsin menemään mukaan (yleensä ne menivät joko reissujeni kanssa päällekäin tai olivat baari-iltoja kun seuraavana aamuna on aikainen luento). Kyseessä oli siis Hollantilaiset Sitsit, eli paikalliselta nimeltään Beercantus, joka toimii muuten ihan perus-sitsien tyyliin mutta pidän siitä enemmän, että täällä laulut eivät ole sitä varten että ihmisiä yritetään sekoittaa muistamaan tietyt sanat jolloin juodaan tms, vaan silloin kun lauletaan, niin lauletaan tunteella ja lujaa! Lauluesimerkkejä olivat mm. Kings of Leonin Sex on Fire sekä Frozenin Let it Go :--D Tunnelmaa piristi(?) myös toki se että mikäli et tottele sääntöjä (lasi oikeaan käteen, vihko vasempaan, yms) niin joudut punishmenttiin, jossa melko varmasti jollain keinolla saat kaljasuihkun päällesi. Huumorilla toki. Moni ympärilläni yritti tarkoituksella päästä lavalle, mutta ei onnistunut porukan määrän takia :''D

Tässä vielä kuvaa ihan paikan päältä, teemana oli siis Aprés Ski event, ja nuo pöydillä kävelijät ovat juomankaatajia :D


Eilen kävin luentojeni välissä hieman elektroniikka ostoksilla, sillä onnistuin rikkomaan nappikuulokkeeni niin että vain toiselta puolelta kuuluu mitään, eikä siitäkään kunnolla v_v uudet löytyi, ja mukaan tarttui myös Italianreissulla säästetyillä rahoilla uusi piirtotabletti tuon entisen 10-v. lasisen jätin tilalle. Uusi on merkkiä Wacom Intuos COMIC, ja pieneen kokoon en vielä ihan ole tottunut mutta sillä on aivan ihanaa piirtää!!


(<333)

Toki sitä piti testata heti :--D Tuo Comic merkki sopii mulle tosi hyvin, sillä harrastan tämäntyylistä piirustelua enemmän kuin esim. digitaalista maalaamista.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti