keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

2.3.2016

Pyydän jo etukäteen anteeksi suuresta määrästä typoja, sillä kirjoitan nopeasti ja näppäimistöni on kakka eikä kirjoita läheskään kaikkia painamiani kirjaimia. 8)) Yritän korjata sen mitä huomaan.

Mutta tämän kerran aiheeseen, eli viime viikonlopun Pariisin reissuun! Kävin siis Wanderlustin järjestämällä bussiretkellä Ranskassa, lähtö oli perjantai-lauantai yönä ja paluu sunnuntai-maanantai yönä. Bussimatka oli pitkä, mutta sain hieman nukuttua molemmissa suunnissa. Saimme bussissa pussillisen aamupalaa (kroisantteja, vohveleita yms.) ja kartan sekä listan mielenkiintoisimmista kohteista. Saavuimme lauantaina n. 8 aikaan aamulla Versaillesiin, (sisäänpääsy ilmainen alle 26-v. EU:n asukkailta, bussimatkasta maksoimme 5e). Kolme tuntia riitti juuri ja juuri alueen näkemiseen. Odotin tätä innolla, sillä olen nähnyt muutamia kuvia sieltä, mutta itse siellä ollessa paikka oli vieläkin hienompi kuin osasin odottaa. Ja suurempi, tuntui että aina kun luulin nähneeni kaiken, nurkan takaa paljastui uusi iso alue täynnä hienouksia. Miten kukaan on voinut asua tuolla ilman eksymistä???

Versailles oli siis Ranskan "aurinko"kuninkaan Louis XIV:n ja Marie-Antoinetten koti. Sisällä oli paljon maalauksia ja patsaita, tässä muutamia kuvia ihan yleisnäkymästä:


(Sisäänkäynti alueelle)


(Perus käytävän mallia)


(Maalauksille oli omia huoneita käytävän varrella.)


(kattofreskoja oli myös lähes joka huoneessa)

Suurimmaksi ihmetyksen aiheeksi päätyivät pihan puutarha sekä Hall of Mirrors, jossa oikeasti tuli aika pieni olo.









Tässä on tosiaan vain murto-osa Versaillesin kauneudesta ja alueista, sillä en halua täyttää postausta pelkillä kuvilla. Otin kokonaisuudessaan n. 200 kuvaa koko alueelta. Ostin pari postikortti muistoksi, sillä kaikki muu oli melko hankala kuljettaa bussissa tai liian kallista v_v

Versaillesin jälkeen saavuimme hotellille (Budget Hotel Ibis, Chatillonin alueella). Huoneet olivat pieniä, mutta kolmen hengen sijaan meitä oli vain kaksi lopulta. Jaoimme silti parisängyn, mikä oli hieman hassua, mutta ei ollut ongelma ainakaan meille (kolmen hengen huoneissa oli vielä yksi kerrossänky parisängyn yläpuolella). Parin tunnin tauon (ja torkkumisen) jälkeen siirryimme yhdessä takaisin keskustaan metrojen kautta, Saint-Michelin pysäkille. Metrojen vaihtelua oli paljon, ja aluksi säikähdin seuravan päivän yksin kulkua, sillä eksyisin varmasti, mutta lopulta metroissa oli aika helppo kulkea, vaikka niitä menikin todella moneen suuntaan.

Kierroksemme kulki reitin Notre Dame - Pont Neuf - Pont Des Arts (eli entinen "Love Bridge" johon ripustettiin lukkoja, ennen kuin ne poistettiin romahdusvaaran takia) - Uusi Love Bridge - Louvren piha-alue - sekä näkymä Eiffeltornille. Joka paikassa ja joskus niiden välissä, kuulimme tarinoita oppaaltamme paikkojen historiasta, ja useimmiten tarinat eivät olleet hirveän lapsiystävällisiä! Pariisin historia on melkoisen raaka silloin tällöin.


(Kierroksen aloituspaikka, Saint Michelissä)


(uusi Love Bridge, ja tottakai söpö pariskunta!)


(Oppaamme ja Louvren pyramidit)


(Jos joku tietää tämän paikan nimen niin otan tiedon mielelläni vastaan! Sen takana on Place de la Concorde, eli 3.300 vuotta vanha Egyptiläinen obeliski, jonka paikalla on tehty esim. aiemmin mainittujen Louis XVI:n ja Marie-Antoinetten teloitus.)

Retken aikana näimme kaukaa (hyvin kaukaa) myös Arc de Triomphen, mutta harmi kyllä en missään vaiheessa kerennyt käydä siellä asti.

Retki loppui ja pääsimme kiertämään loppuillaksi omin päin (illalla oli vielä Pubcrawl mutta olin liian väsynyt lähtemään mukaan, ja palasin ajoissa hotelliin nukkumaan). Kun pääpaikat oli käyty, tottakai minun piti nähdä vielä yksi tärkeimmistä paikoista tällaiselle elokuvanörtille, eli yhden suosikkielokuvani kuvauspaikka, Moulin Rouge! <3



Arvatkaapa vaan olinko innoissani seistessäni sen edessä ihan oikeasti! Jos olisi ollut mahdollisuus, olisin ehdottomasti mennyt katsomaan Féerie -esityksen, mutta harmi kyllä sinne on pukukoodi, kova hinta, ja etukäteisvaraus (ainakin ymmärtääkseni). Joskus toiste sitten. Paikka sijaitsee tosiaan Red Light Districtillä, mutta tuohon aikaan uskalsimme huonekaverini kanssa kulkea siellä vielä ihan hyvin. Kävimme myös syömässä ihan sen vieressä, ennen paluuta hotellille.

Toisena päivänä lähdimme aamulla kiertämään kahdestaan pitkin kaupunkia, ja harmiksemme huomasimme lähes kaikkien kauppojen olevan kiinni Sunnuntaisin. :( Se tuliaisten ostosta. Mutta kiersimme silti pitkin kaupunkia, palaten Louvrelle (emme tosin ruuhkan takia menneet sisään museoon) ja kävelimme sieltä Eiffeltornille, vaikka matka olikin pitkä.


(Patsas ohikulkemassamme sillassa matkalla Eiffelille)


(Tottakai Eiffelillä piti ottaa selfie. :D)

Emme kiivenneet Eiffeliä kovan hinnan takia (ei se oikeasti hirveä ollut mutta halusimme säästää rahaa muuhun), mutta kävelimme sen alla ja ympärillä. On se aika korkea. Tarkoituksenani oli tavata yksi tuttuni Vaasasta tuolla, mutta en wifin puutteeni takia saanut yhteyttä yhtään mihinkään.

Kävimme lopuksi vielä uudestaan Notre Damella, sillä en ollut ehtinyt nähdä siitä vielä muuta kuin etuosan. Sinne päästyämme näimme ihmisten menevän sisälle, joten seurasimme perässä ja otimme sisältäkin kuvia :> Sisällä oli todella kaunista, ja hetken kuvattuamme tajusimme, että siellä oli Sunnuntaiseremonia aluillaan. Jäimme katsomaan sitä, vaikkemme kumpikaan puhu Ranskaa. Olen nähnyt paljon kirkkotoimintaa Suomessa, mutta tuo mittakaava oli melko yllätys. Myös tavat olivat hieman erilaiset, ja hämmennyin pariin otteeseen esim, vieressä olevien kättelystä.







Tämän jälkeen palasimme hotellille hakemaan tavaramme, sillä bussimatka takaisin Utrechtiin alkoi illalla. Perillä olimme neljän aikaan aamulla, ja harmi kyllä ensimmäiset bussit Uithofiin (tai bussit yleensäkin) lähtivät kuudelta... No, aika kului ihan hyvin sillä asemalla aukesi paikka josta sai kroissantteja ja kaakaota aamupalaksi. Kämpälle päästyäni nukuin kolme tuntia ja lähdin luennolle :'D Ei toki väsyttänyt.

Loppuun vielä Pariisin kadulta löytämäni mainos, joka huvitti suuresti sillä tuo on tasan tarkkaan Final Fantasy 13:sta Lightning.



Tällä viikolla on hyvin kiireinen aikataulu koulun suhteen, sillä minulla on (tai oli, se meni jo) deadline viikkotehtävään johon luen neljä artikkelia, ja perjantaina on ryhmäesitelmä representaatiosta. Mutta suunnittelimme Perjantaille myös uutta yritystä mentor-ryhmän iltamille, joten se on hyvä tapa rentoutua! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti