sunnuntai 7. helmikuuta 2016

7.2.2016

Eilen oli pitkä päivä, vaikka olikin Lauantai. ESN (Erasmus Students Network) järjesti orientaatiopäivän, joka alkoi aamulla 9.15 ja loppui kuuden-seitsemän maissa iltapäivällä. Lähinnä orientaation tehtävänä oli jakaa meidät ryhmiin ja näyttää meille kaupunkia, mutta ohjelmaan kuului paljon muutakin, kuten ESN:llä on tapana (heidän orientaationsa ovat maksullisia, ja vain lipun hankkineille).

Aamulla kokoonnuimme Neude Squarelle, aika lähelle paikkaa jossa oma kampukseni sijaitsee. Siellä etsimme oman ryhmämme, ja lähdimme kävellen tutkimaan kaupunkia ja sen reittejä. Ryhmässäni oli kaksi muuta suomalaista, oli kiva puhua välillä omaakin kieltään. Lähinnä kuitenkin kävelin erään puolalaisen tytön kanssa, jonka olin tavannut lyhyesti jo Meet&Greet-päivänä. Alun kierrokseen kuului muunmuassa Dom-towerin (tuomiokirkon) esittely pihan puolelta, ja saimme tietää esimerkiksi sen, että torni ja itse kirkko eivät ole aina olleet erillään. Niiden välissä on ollut rakennus yhdistämässä ne, mutta se oli tehty heikommasta materiaalista, ja tornado kaatoi sen, jättäen jälkeensä vain tornin ja kirkon vanhemman osuuden. Nykyään maassa näkyy kivikuvioina entisten pilarien kohdat. Kiersimme sivuovesta kirkon puolen sisäpihalle, joka oli ehkä kaunein paikka mitä olen Utrechtissa tähän asti nähnyt. Mieleen tuli heti Tylypahkan piha-alue :D





Aivan älyttömän kaunis alue, ja kuljimme myös taustalla näkyvien käytävien läpi ennen poistumista toisen puolen ovesta. Onneksi paikka on helppo löytää uudelleen, sillä haluan ehdottomasti nähdä sen kesän kukkaloistossa!

Utrechtin keskustassa on myös viikoittainen markkina-alue, jossa kiersimme hetken aikaa. Paljon juustoja, leipiä, ja tottakai vohveleita oli myynnissä. Myös vaatteita, mutta en oikein osaa luottaa markkinavaatteiden laatuun, aiemman kokemuksen perusteella. Ostin "Super-Stroopwafel" kojulta ison vohvelin, joka maksoi vain hieman yli euron, ja oli aivan tuore. Ehdottomasti uudestaan käymisen arvoinen paikka. Kiertelimme hieman lisää, kunnes siirryimme pelaamaan biljardia. Saimme kyseisestä paikasta yhden ilmaisen lasin juotavaa, joten koko hommaan ei tarvinnut laittaa rahaa ollenkaan.





Pelailun ja kiertelyn jälkeen suuntasimme Dom Towerille, jonne meidän oli tarkoitus kiivetä oppaan johdolla. Jätimme laukut lokeroihin infopisteelle, sillä portaisiin ei saanut viedä turvallisuussyistä mitään mikä voi tarttua tai hankaloittaa kiipeämistä. Aloitimme kirkon alakerran huoneista, jotka eivät vielä olleet osa tornia, ja suuntasimme sieltä portaisiin, jotka veivät meidät ensimmäiseen kerrokseen. Siellä oli ennen ollut kirkon kunnossapitäjän asuintilat, ja työskentelytilat.


(Kirkonpuoleisen aulan näkymä. Ikkunat olivat hienosti koristeltu värein.)



(Työskentely-/asuintilat)


(??? Hieman kärsineitä Gargoyleja? Näitä näkyi ulkona monia ehjänä katonrajassa.)


(Näkymä alas työtiloista.)

Työtilojen jälkeen suuntasimme jälleen portaisiin, jotka veivät meidät kellojen luo, ja vaikka alemmassa kerroksessa kuuluikin jonkun soittoa, saimme silti kuulla miltä kellot kuulostavat, kun oppaamme löi niitä vasaralla. Kova ääni niistä lähtee.




(Jokaisella kellolla oli oma nimensä, joka luki niiden lähellä olevissa parruissa.)

Seuraavat kaksi kerrosta olivat ulkona sijaitseva reuna, (hyvin aidoitettu) ja toiset kellot, jotka soittivat melodioita tiettyyn aikaan päivästä. Satuimme paikalle juuri silloin, kun melodia oli alkamassa, joten kuulimme ja näimme kun kellot soivat Hollantilaista melodiaa. Sen jälkeen kerroksia olisi ollut vielä yksi (toinen ulkoreunan näköala), mutta korkeus ja portaiden kapeus (seuraavaan kerrokseen kiivettiin tosiaan reunapylvään sisäpuolella, joka jo itsessään kuulosti melko pelottavalta), aiheuttivat sen että minä annoin periksi niissä portaissa, ja käännyin takaisinpäin, odottamaan pääovella.


(Melodiaa soittavat kellot)




(Näkymää tornista. Alemmassa kuvassa näkyykin aiemmin mainittu piha-alue.)

Kiipeämisen jälkeen suuntasimme syömään, ja tämä tapahtui oikeastaan kahdessa eri paikassa. Ensin menimme jonkinlaiseen leipä-lounas paikkaan, ja siellä syötyämme ja hetken istuttuamme, kävimme Eazie-nimisessä paikassa (Tämä on se paikka jossa kävin aiemmin!) jossa saimme pienet testiannokset sekä alennuskupongit kyseiseen paikkaan. Syömisen jälkeen kiersimme jälleen jonkin aikaa, kunnes meidät johdatettiin Club Poemaan, jossa vietimme jonkin aikaa ennen kotiinlähtöä. Poemassa oli sellainen hauska peli, että sisääntullessasi saat rintaasi nimitarran, jossa lukee jotakin, ja sinun pitää etsiä sille pari. Esimerkiksi itselläni oli Rose, ja löysin Jackin, kuten Titanicissa. Kun löydät parisi, saatte tiskiltä ilmaisen shotin, (joka maistui lähinnä kurkkumehulle??)

Illemmalla sain kämppikseltäni kutsun hänen mukanaan viettämään iltaa muiden opiskelijoiden kanssa toisella puolella keskustaa. Menimme sinne isolla porukalla, josta kaikki olivat todella mukavia, toivon todella että näen heidät uudestaankin! Pyöräilimme paikalle kaupan kautta (halvin viini oli 3-4euroa, mikä oli suuri yllätys!!) vaikkakin matka ei ollut helpoin, sillä yksi joukossamme oli ensimmäistä kertaa pyörän selässä, ja kolaroi itsensä aika usein :( Perille pääsimme joka tapauksessa, ja juttelin pienen porukan kanssa aika paljon ennen kuin löysin vielä pari suomalaista joita en ollut huomannut (porukkaa oli siis aika paljon). Pääsimme orientaatiolipuilla myöhemmin sisään jatkojuhliin, jotka olivat paikassa nimeltä "Woolloomooloo" (Ihan oikeasti.) En hirveästi välitä Hollantilaisista bilepaikoista ainakaan vielä, (ehkä Tivoli ja muut isommat paikat ovat parempia) sillä sekä Poemassa että tuolla ollaan kuin sillit purkissa, musiikki on todella epämääräistä ja epäselvää, ja asiakkaiden täytyy vaihtaa rahaa poletteihin ennen kuin he voivat ostaa minkäänlaisia juomia (+ juomavalikoima näkyi olevan lähinnä kaljaa tai soodavettä). En kyllä ole muutenkaan hirveä bilehile mutta joskus on kiva käydä.



Nyt jatkan huomisen luennolle (ja ESN:n orientaatioviikolle) valmistautumista, sillä minun täytyy vielä lukea yksi artikkeli loppuun saakka ennen aamun luentoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti